Tapio Tuomela
Tapio Tuomela
previous arrow
next arrow

Karvalakkioopperan säveltää Tapio Tuomela

Karvalakkioopperan säveltää kuusamolaislähtöinen Tapio Tuomela, jolle teos on neljäs täysimittainen oopperasävellys. Vuonna 1958 syntynyt Tuomela on kokenut ja monipuolinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari, jonka sävellystyyli on vuosikymmenten aikana kehittynyt uusklassismista modernismin suuntaan. Hänen töitään pidetään muusikkoystävällisinä – niiden esittämistä on kuvattu esimerkiksi ilahduttavaksi ja palkitsevaksi.

Tuomelalla on useita siteitä Karvalakkioopperan ydinalueille, siis koko pohjoiseen Suomeen. Hän on kotoisin Kuusamosta ja toimii esimerkiksi Hetan musiikkipäivien taiteellisena johtajana. Yhteydet pohjoiseen ovat näkyneet Tuomelan töissä monella tavalla. Hän on säveltänyt pohjoisen luonnosta inspiroituneita teoksia sekä laatinut sävellyksiä muun muassa Nils-Aslak Valkeapään runoihin.

Minkä tahansa oopperan valmistamisen keskushenkilöitä ovat säveltäjä, libretisti ja ohjaaja. Karvalakkioopperassa tämä ydinjoukko on muodostanut suoranaisen kolmiyhteyden, sillä Tuomela, libretisti Sami Parkkinen ja ohjaaja Erik Söderblom ovat työstäneet oopperaa poikkeuksellisen tiiviissä yhteistyössä. Miten joukkuepeli on toiminut? Tapio Nykänen tapasi säveltäjä Tapio Tuomelan tämän Helsingin kodissa, jonne Tuomela saapui suoraan Karvalakkioopperan koelaulutilaisuudesta.